Tuoteperheemme

Ajankohtaista

Heeros Systems 10 vuotta

04.06.2010

”Ei minusta ollut nuoruuseläkkeelle. Minua houkutteli halu päästä tekemään mielekästä työtä, ja mielestäni bisnesidea oli loistava. Olin silloin 52-vuotias, ja tuntui siltä, että yhden päivätyön ehtisi vielä tehdä”, Pekka Räisänen muistelee nyt.

Heeroksen pohjat rakentuivat Pekan aiemman yrityksen Raxumin perinnölle.

Raxum oli hänen perustamansa firma, joka kehitti ja myi taloushallinnon ohjelmistoja. Kompi- ja Konsuli-ohjelmistot olivat 1990-luvun puolivälin menestystuotteita, jotka ovat edelleen käytössä useissa yrityksissä.

”Jotkut muistavat minut edelleen noilta ajoilta ja kehuvat ohjelmia. Se tuntuu mukavalta”, Pekka Räisänen hymyilee.

Raxumin liiketoiminta myytiin vuonna 1997 Unicille, ostajaa kiinnostivat juuri Kompi- ja Konsuli-ohjelmat.

Kovaa ydintä olivat kuitenkin ajatukset siitä, mihin taloushallinto oli menossa.

”Idea oli se, että taloushallinto on enemmän dokumenttien hallintaa kuin matematiikkaa. Kehittelin ajatuksia ideoita dokumenttipohjaisesta taloushallintojärjestelmästä, ja kirjoitin Heeroksen bisnesplanin 2000-luvun alussa. Mielestäni se on vieläkin varsin pätevää tekstiä”, Pekka muistelee nyt.

Aikaa meni kuitenkin paljon siihen, että asiakkuuksien vanhat askelmerkit sulivat alta nopeasti. Uuden yrityksen johtajan piti voittaa jokainen asiakkuus uudelleen.

”Asiakkuuksien voittaminen vei aikaa ja voimia. Vielä hankalampaa oli kuitenkin löytää työntekijöitä. It-buumi oli valloillaan, joten kaikki tekijät vietiin käsistä. Jokainen kuukauden ammattikorkeassa opiskellut nuori hinnoitteli itsensä aivan pilviin. Ja loput eivät halunneet tulla töihin kehittämään firmaa nollapisteestä eteenpäin”, Pekka Räisänen sanoo.

Heeros on nyt lennossa

Sinnikkyys palkittiin, ja nyt Heeros on lähtenyt lentoon. Se on sijoittunut kahtena vuonna peräkkäin kuudenneksi Deloitten järjestämässä Technology Fast 50/500 -kasvuyrityskilpailussa. Talouden alamäestä huolimatta liikevaihto kasvaa juuri päättyvällä tilikaudella kolmanneksen edellisestä kaudesta ja ennusmerkit osoittavat, että tahti jatkuu.

Pekka työskentelee yrityksessään liiketoiminnan kehittämisjohtajana sekä hallituksen puheenjohtajana, eikä aio siirtyä syrjään, vaikka mittariin kertyy jo 65 tänä vuonna.

Työtaakkaa helpottaa valtavasti se, että Matti Lattu otti vetovastuun Heeroksen toiminnan pyörittämisestä kolme vuotta sitten.

Perustajalle jää toimitusjohtajan rinnalla nyt aikaa ja tilaa kehittää liiketoimintaan uusia sävyjä.

Takaisin uutisiin