Vuoden ensimmäiset kuukaudet ovat jo vierähtäneet ja työ Heeroksen tuotekehityksessä on hyvässä vauhdissa. Tällä hetkellä keskitymme 2020 roadmapin mukaisesti muutamaan pääfokusalueeseen, joiden sisällä tavoitteet liittyvät etenkin nopeuden, helppouden ja rutiinien sujuvuuden lisäämiseen.
Julkaisimme Tili- ja veropäivillä tammikuussa uuden tuotekehityshankkeemme, jonka tavoitteena on nopeuttaa ja tehostaa ostolaskuprosessia. Hyödyntämällä tekoälyä tiliöintiehdotusten tekemisessä ja automatisoimalla prosessia mahdollisimman pitkälle luomme yksinkertaisempaa prosessia, jonka ansiosta kirjanpitäjän arvokasta aikaa säästyy muihin töihin. Uuden ratkaisun ensimmäinen vaihe on pian valmis pilottivaiheeseen – joten jos yritykselläsi on halukkuutta lähteä mukaan kehittämään tulevaisuuden ratkaisua pilotoinnin kautta, ota yhteyttä. Lue lisää ja seuraa hanketta täällä.
Vuoden 2020 toinen merkittävä projekti keskittyy asiakkaiden perustamisen helpottamiseen, sillä nykykäytäntö on aikaa vievä ja sisältää monia eri vaiheita. Tavoitteena onkin uudistaa prosessia luomalla perustamisratkaisu, jossa käyttäjää ohjataan syöttämään tarvittavia tietoja ja asettamaan tarvittavia asetuksia kaikkiin perustettaviin järjestelmiin nopeasti ja tehokkaasti.
Yllä mainittujen isompien projektien rinnalla kehitämme ja ylläpidämme Heeroksen tuoteportfoliota eri tavoin – ja siihen vaikuttaa tällä hetkellä luonnollisesti 1.4.2020 voimaan tuleva verkkolaskulaki. Venda siis päivitetään uusia vaatimuksia vastaavaksi, mutta jos käytät jotain toista myyntilaskutusjärjestelmää, saattaa muutos vaatia sinultakin toimenpiteitä. Tarkista tilanteesi tästä.
Vendan lisäksi tulemme päivittämään ainakin Heeros Kirjanpitoa ja luvassa on muun muassa parannuksia raportointitoiminnallisuuksiin. Ja jo kevään aikanahan julkaisemme uuden marginaaliverokäsittelyn.
Muistathan, että tuotekehityksen tuoreimmat terveiset saat versiopäivitysten tiedotteista. Niissä kerromme tulevista versiopäivityksistä, mahdollisista käyttökatkoksista ja versioiden sisällöistä, joten tiedotteet kannattaa tilata omaan sähköpostiin tukiportaalin kautta.
Hyvää kevään odotusta ja terveiset koko tuotekehitystiimiltä! Tutustu tuotekehityshankkeisiimme täällä.
Anna Floman
Head of Product Management
29.9.2023 Ostolaskuprosessin tehostaminen tekoälyllä
5.9.2023 Kansainvälisen yrityksen taloushallinnon järjestelmät
30.8.2023 Roadmap-webinaari 3/2023 - Katso tallenne
13.6.2023 Webinaaritallenne - Talouden ääni kuuluviin ERP hankkeissa
29.5.2023 Open Banking – avointen pankkirajapintojen uusi aikakausi
23.5.2023 Ajantasainen talousraportointi tehostaa liiketoimintaa
12.5.2023 Käytännön opas: Näin valmistaudut verkkolaskulakien voimaantuloon
10.5.2023 4 syytä, miksi HR-järjestelmä kannattaa pienillekin yrityksille
31.3.2023 ERP-muutoshankkeista arvoa nopeammin Finance First -mallilla
29.3.2023 Roadmap-webinaari 2/2023 - Katso tallenne
Vähemmän vaivaa, enemmän tuloksia: Data tukee muuttuvaa HR:ää | 14.2.2023 Vähemmän vaivaa, enemmän tuloksia: Data tukee muuttuvaa HR:n roolia
11.1.2023 Roadmap 1/2023 - Kohti toimialan parasta käyttökokemusta
11.1.2023 Nähdään Tili- ja veropäivillä 2023
10.1.2023 AI-tiliöinti täydentää Heeros Ostolaskut -ratkaisua
20.12.2022 On aika paketoida vuosi 2022 ja kiittää yhteistyöstä kanssanne
20.10.2022 Kuinka valita laskutusohjelma yritykselle?