Uusi vuosikymmen ja uusi haaste!

Uusi vuosikymmen ja uusi haaste!

Ensimmäisten Heeros viikkojeni aikana minulla on ollut ilo tutustua osaan teistä asiakkaistamme ja kuulla odotuksianne ja toiveitanne yhteistyöltämme. Uusi vuosikymmen ja uusi haaste herättävät sopivaa jännitystä, uuden oppimisen painetta mutta myös energiaa tarttua asioihin, jotta olisimme entistä parempi kumppaninne, niin nykyisissä kuin tulevaisuuden haasteissakin.

Asiakastarpeiden ymmärtäminen toimii johtamiseni perustana

Minulla on laaja-alainen palveluiden kehittämisen ja johtamisen tausta etenkin SaaS-liiketoiminnasta.  Viimeisimpänä Baswaressa, jossa vastasin globaalisti tuoteliiketoiminnasta. Uskon, että myös aiempi laaja-alainen kokemukseni kansainvälisen myynnin, tuotehallinnan, R&D sekä talous- ja liiketoiminnan vetämisestä palveluorganisaatiossa antavat vankan pohjan Heeroksen luotsaamiseen.

Oman johtamisen perusteina ovat asiakkaiden tarpeiden kuuntelu ja yhteistyö, avoimuus, liiketoiminnan fokusoiminen sekä tiimityö. Minulle johtaminen on lisäksi pitkäjänteistä tekemistä, johon sisältyy sisukas muutoksen implementointi, mutta toisaalta kyky ennakoida tuleva muutos.

Heeros-ohjelmistojen käyttö tuo hyötyjä asiakkaillemme

Tänä vuonna etenkin kilpailevan kirjanpitojärjestelmä Tikonin tuen loppumisen ilmoittaminen ja datan reaaliaikaistumisen tarpeet etenkin raportoinnissa, tuovat uusia mahdollisuuksia Heerokselle. Tavoitteenamme ei tämän takia voi olla mitään muuta kuin että olemme alan edelläkävijä ja paras kumppani asiakkaillemme liiketoiminnan kehittämiseen!

Syksyllä 2019 tekemämme tutkimus osoitti kiistatonta faktaa siitä, kuinka Heeros-ohjelmistoja käyttävät tilitoimistot saavat tehokkuushyötyjä ja yltävät parhaimmillaan koko Suomen keskiarvoa parempiin liikevaihtoihin per työntekijä. Digitaalisten ratkaisujen ja tehokkaiden toimintamallien avulla asiakkaidemme on mahdollista kasvaa ja tehdä entistä parempaa liiketoimintaa haasteiden ristiaallokossa.

Tämä vuosi markkeeraa 20-vuotiasta Heerosta

On kunnia toimia toimitusjohtajana 20 vuotta täyttävässä Heeroksessa. Kiitos teille, että olette sitoutuneet Heerokseen ja luotatte meihin taloushallinnon palveluissa. Koska mielestämme taloushallinto on palvelua, otamme mielellämme vastaan myös palautetta. Olkaa siis rohkeasti yhteydessä joko minuun tai Heeros kollegoihini. Koen, että yhdessä luomme meille kaikille entistä paremmat mahdollisuudet menestymiseen. Tehdään tästä juhlavuodesta ja tulevista vuosista meille kaikille antoisa.

Näillä ajatuksilla uteliaana uudelle vuosikymmenelle!

Heeos-Blogi-uusi-toimistusjohtaja

Mikko Pilkama
Toimitusjohtaja
Heeros Oyj