LEHDISTÖTIEDOTE 13.10.2015 – Taloushallinnon ohjelmistoja valmistava suomalainen Heeros Systems Oy järjestää osakeannin 13.10.–19.11.2015. Yhtiö hakee pääomaa tuotekehitykseen, yritysjärjestelyihin ja kansainväliseen kasvuun, ja aikoo on listautua Helsingin pörssin First North –listalle vuoden 2016 aikana.
Taloushallinnon ohjelmistoja valmistava suomalainen Heeros Systems Oy järjestää osakeannin 13.10.–19.11.2015.
– Osakeanti on jatkoa määrätietoiselle kasvu- ja kansainvälistymisohjelmallemme. Haemme pääomaa tuotekehityksen nopeuttamiseen, mahdollisiin yritysjärjestelyihin sekä kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseen. Tavoitteemme on myös listautua pörssin First North –listalle vuoden 2016 aikana, kertoo Heeroksen toimitusjohtaja Matti Lattu.
– Osakeannin kohderyhminä ovat asiakkaat ja kasvuyrityssijoittajat. Asiakkaitamme ovat yrittäjävetoiset tilitoimistot ja talousjohdon ammattilaiset. Heidän kanssa meillä on läheiset tavoitteet: haluamme nopeuttaa taloushallinnon digitalisoimista kotimaisin voimin.
Heeroksen ohjelmistot kattavat kirjanpidon, verkkolaskutuksen, osto- ja matkalaskujen käsittelyn, mobiiliratkaisut, sähköisen eTositteen, sähköisen arkistoinnin, palkkahallinnon sekä paperisten laskujen skannauksen. Asiakkaiden taloustiedot sijaitsevat suomalaisella palvelimella.
– Tuotteiden ja ratkaisujen kehittäminen asiakasosakkaiden kanssa on erittäin hedelmällistä. Heeroksella on nyt 27 omistaja-asiakasta ja osakeannilla on tarkoitus kasvattaa tätä määrää huomattavasti, Matti Lattu jatkaa.
Taloushallinnon muutokset tarjoavat kasvumahdollisuuksia
– Taloushallintotyö muuttuu kirjanpidosta asiakaslähtöiseen talousasioiden johtamiseen, kun rutiinityötä digitalisoidaan. Toisen suuren kasvumahdollisuuden luovat Euroopan avautuvat verkkolaskumarkkinat. Sillä digitalisaation alueella Suomi on edelläkävijä, Matti Lattu sanoo.
Osakeanti auki Invesdorin verkkopalvelussa 13.10.–19.11.2015
Heeroksen osakeanti on auki 13.10.-19.11.2015. Annilla haetaan 300 000 – 1 350 000 euron pääomaa, joka vastaa 3,47–13,93 % yrityksen osakkeista. Osakkeen hinta on 2,70 euroa ja minimimerkinnän määrä 200 osaketta. Osakeannin merkintäalustana toimii joukkorahoitusyritys Invesdorin verkkopalvelu.
Heeros Systems Oy
Heeros Systems on vuonna 2000 perustettu, suomalaisten yrittäjien omistama ohjelmistoyritys, joka on erikoistunut digitalisoimaan taloushallinnon prosesseja. Heeros–tuoteperhe kattaa kirjanpidon, verkkolaskutuksen, osto- ja matkalaskujen käsittelyn, mobiiliratkaisut, sähköisen eTositteen, sähköisen arkistoinnin, palkkahallinnon sekä paperisten laskujen skannauksen.
Heeroksen liikevaihto on noin 5 miljoonaa euroa vuodessa ja yrityksen palveluksessa työskentelee noin 50 ammattilaista Helsingissä, Jyväskylässä ja Rotterdamissa. Heeroksen ohjelmistoja käyttää noin 7000 yritystä ja yhteisöä Suomessa ja Pohjois-Euroopan maissa.
Heeroksen pääomistajat ovat hallituksen puheenjohtaja Pekka Räisänen ja toimitusjohtaja Matti Lattu.
5.9.2023 Kansainvälisen yrityksen taloushallinnon järjestelmät
30.8.2023 Roadmap-webinaari 3/2023 - Katso tallenne
13.6.2023 Webinaaritallenne - Talouden ääni kuuluviin ERP hankkeissa
29.5.2023 Open Banking – avointen pankkirajapintojen uusi aikakausi
23.5.2023 Ajantasainen talousraportointi tehostaa liiketoimintaa
12.5.2023 Käytännön opas: Näin valmistaudut verkkolaskulakien voimaantuloon
10.5.2023 4 syytä, miksi HR-järjestelmä kannattaa pienillekin yrityksille
31.3.2023 ERP-muutoshankkeista arvoa nopeammin Finance First -mallilla
29.3.2023 Roadmap-webinaari 2/2023 - Katso tallenne
Vähemmän vaivaa, enemmän tuloksia: Data tukee muuttuvaa HR:ää | 14.2.2023 Vähemmän vaivaa, enemmän tuloksia: Data tukee muuttuvaa HR:n roolia
11.1.2023 Roadmap 1/2023 - Kohti toimialan parasta käyttökokemusta
11.1.2023 Nähdään Tili- ja veropäivillä 2023
10.1.2023 AI-tiliöinti täydentää Heeros Ostolaskut -ratkaisua
20.12.2022 On aika paketoida vuosi 2022 ja kiittää yhteistyöstä kanssanne
20.10.2022 Kuinka valita laskutusohjelma yritykselle?
19.10.2022 Roadmap 10/2022 - Kohti toimialan parasta käyttökokemusta