Voice of the Customer – asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset

Heeros-Mitä-yhteistä-on-asiakastyytyvaisyyskyselyn-tuloksilla-ja-joulupukilla800x433
Neljästi vuodessa tekemämme asiakastyytyväisyyskyselyn (NPS-kysely) avulla kuuntelemme asiakkaidemme fiiliksiä, mittaamme onnistumistamme ja saamme arvokasta palautetta vielä petrattavista asioista. Jokainen kysely sisältää aina vakio-osuuden kolmesta eri näkökulmasta: Ohjelmisto, tukipalvelut ja yhteydenpito. Tämän lisäksi kysely saattaa sisältää muita kehitystyöhön liittyviä asioita, joista haluamme kuulla mielipiteenne.

Kuin joulupukkia odottamassa

Viime vuonna monen uudistuksen ohella fokusoimme toimintojamme yhä paremmin asiakkaitamme palvelevaksi. Näin myös asiakastyytyväisyyskyselyn merkitys korostui entisestään. Täytyy myöntää, että joulun alla tehdyn kyselyn tulosten odottaminen vaikutti minuun kuin 2,5-vuotiaaseen tyttäreeni hänen odottaessa joulupukkia; ilmassa oli selkeästä malttamattomuutta ja jännitystä.

Usea kehitystoiveenne nähnyt jo päivänvalon

Uskon, että NPS-kysely on asiakkaillemme tehokas vaikuttamisen kanava, sillä seuraamme herkällä korvalla siitä saatuja tuloksia ja vastausten kehityspalautetta. Moni aiemmissa NPS-kyselyissä korostunut kehitystoiveenne on jo nähnyt päivänvalon ja lisää on tulossa. Näistä viimeisimpinä mainittakoon esim. alkuvuonna tuotantoon tuotu uuden tilitoimistoasiakkaan perustamistoiminto ja täysin uudistunut palkanlaskentaohjelmamme. Mutta sitten uusimpiin kyselytuloksiin!

Näissä asioissa mielestänne onnistuimme

Tällä kertaa vastauksissanne korostui onnistumistemme osalta muutos ja suunta, johon Heeros oli viime vuoden aikana kääntynyt. Samoin tuki ja yhteydenpitomme saivat teiltä erityistä kiitosta. Toisaalta ohjelmistojen helppokäyttöisyys ja uudistunut ulkoasu olivat mielestänne onnistuneita, mutta toisaalta saimme niistä myös kehityspalautetta. Tässä kohdin kiitämme nöyrästi palautteesta ja jatkamme kehitystyötä myös näiden teemojen osalta.

Kärkisijoille nousseita uudistustarpeita

Saimme selkeitä kehitystoiveita automaation kasvatukseen, sekä siihen, miten sujuvasti ohjelmistomme eri osat keskustelevat keskenään. Nämä jokapäiväistä käyttöä merkittävästi tehostavat ominaisuudet ovatkin kehitystyömme kärkihankkeita. Ensimmäisiä konkreettisia askelia julkaisemme jo vuoden ensimmäisen kvartaalin aikana, kun uudistunut palkanlaskentaohjelmamme, ePalkat integroituu saumattomasti Heeros Kirjanpitoon API-rajapinnan avulla. Tehokkuus paranee ja inhimillisten virheiden määrä minimoituu.

Myös nykyinen myyntilaskutusohjelmamme sai runsaasti kehitystoiveita. Tämäkin taloushallinnon osa-alue saa arvoisensa ratkaisun, sillä vuosi 2021 tulee olemaan merkittävä käännekohta, kun aloitamme täysin uuden myyntilaskuratkaisun kehittämisen.

Voice of the Customer

Lopuksi haluaisin raottaa esirippua eräästä merkittävästä hankkeestamme: Voice of the Customer. Vaikka minulla ja Toni Wirtasella onkin sama parturi, ei kyseessä kuitenkaan ole laulukilpailu. Voice of the Customer kokoaa yhteen kaikki ne keinot, joiden avulla teidän äänenne tulee yhä paremmin kuuluviin Heeroksella. Hankkeessa hyödynnämme myös edellisessä NPS-kyselyssä antamianne vastauksia yhteyskanaviin ja tukipalvelun tavoitettavuuteen liittyen.

Voice of the Customerin tärkeimpänä tavoitteena on saada kaikkien teidän, eri kanavissa lähettämät kehitystoiveet ja palautteet systemaattiseen käsittelyyn ja priorisoitavaksi osaksi tuotekehityksemme Roadmapsuunnittelua. Tulemme varaamaan tälle kehitystyölle oman kaistan, jolla vauhditamme oleellisesti työtänne helpottavien asioiden toteutumista. Kuulet hankkeen etenemisestä lisää vielä kevään aikana.

Kiitos yhteistyöstä ja vauhdikasta alkanutta vuotta!

Juha Takala
Director, Customer Growth
Heeros Oyj