Ähtärin kaupunginhallitus teki kuntalakimuutoksen myötä päätöksen konserniyhtiöiden taloushallinnon siirtämisestä kaupungin taloushallintoon ja sen myötä taloushallinto-ohjelmiston vaihtamisesta. Tavoitteena oli saada kuntakonserninkin talous tarkempaan syyniin. Massiivisen ja hintavan ohjelmavaihdon tilalle etsittiin kevyempi vaihtoehto, ja kilpailutuksessa Heeros nousi järkevimmäksi vaihtoehdoksi.
Haaste | Ratkaisu |
Taloushallinto-ohjelmiston vaihtaminen kuntalakimuutoksen myötäKonserniyhtiöiden taloushallinnon yhdistäminen mahdollisimman vaivattomasti, minkä tavoitteena on parempi talouden ohjaus. |
Sujuva siirtyminen Heeroksen helppokäyttöiseen ohjelmistoonKevyt ja kustannustehokas siirtyminen käyttäjäystävälliseen taloushallinto-ohjelmaan, joka toimii yhtenäisesti koko kuntakonsernissa. |
- Heeros vaikutti heti käyttäjäystävälliseltä ja isona porkkanana oli, ettei tarvinnut investoida laitteisiin. Lisäksi yhteistyön irtisanominen olisi helppoa, mikäli Ähtärin kaupunki päättäisi vaihtaa vielä taloushallinnon järjestelmään liittyvää ratkaisua. Olemme kuitenkin edelleen sitä mieltä, että Heeros on paras ratkaisu, iloitsee talousjohtaja Arja Väliaho.
Heeros järjestelmät pyörivät Ähtärin kaupungin taloushallinnon lisäksi myös tytäryhtiöissä Ähtärin Eläinpuisto Oy, Hotelli Mesikämmen Oy, Kiinteistö Ähtärin Vuokratalot Oy sekä Kiinteistö Oy Ouluvesi. Käyttöönotto koettiin yllättävän kivuttomaksi.
- Muutokset tuovat yleensä vastarintaa ja alussa kaikki uusi vaikuttaa helposti epäselvältä. Tämä oli kuitenkin urani aikana paras ohjelmistosiirto ikinä. Ja nyt verrattuna vanhaan ja kankeaan järjestelmään, Heeros tuntuu tosi helppokäyttöiseltä ja loogiselta.
Ähtärin kaupunki haluaa toimia rohkeasti ja pitää ohjat omissa käsissä. Pandat ovat saaneet laajasti kansainvälistäkin huomiota ja eläinpuiston vetonaula toimii varmasti vielä vuosia eteenpäin.
- Teemme arvokasta työtä koko kaupungin hyväksi. Vastuista huolehtiminen, matkailun kehittäminen ja yrittäjien tukeminen onnistuu jouhevasti, kun taloushallinnon hoito on hanskassa. Eipähän tarvitse kuskata enää laskuja paikasta toiseen, jonka lisäksi raportointi ja kaikki taloushallinnon työt hoituvat ajallaan. Myös taloushallinnon henkilöstön rekrytoinnissa yhtenäinen järjestelmä on hyvä valtti!
Edelläkävijän lailla Ähtärin kaupunki pitää huolta myös omasta taloushallinnon osaamisestaan. Osallistuminen webinaareihin ja sovellustuen hyödyntäminen pitää tiedot ajan tasalla, eikä asioiden kanssa tarvitse olla yksin.
- On helppo osallistua koulutuksiin, kun ei tarvitse matkustaa pitkiä matkoja, saati käyttää koko päivää opiskeluun. Help Centeristä saa myös tarvittaessa tukea. Heeros on selkeästi meidän valintamme taloushallintoon. Kokonaisuus on toiminut hyvin ja olemme siihen kovin tyytyväisiä! Kiittää Arja Väliaho.
Ähtäri on Länsi-Suomen läänissä sijaitseva 6000 asukkaan kaupunki, joka on perustettu vuonna 1986. Ähtärin kaupungin julkisiin palveluihin kuuluvat vapaa-aika ja liikunta, asuminen ja rakentaminen, varhaiskasvatus ja koulutus sekä työ ja yrittäminen. Lisäksi Ähtärin kaupunkikonserniin kuuluu useita tytäryhtiöitä. Paikkakuntana Ähtäri on myös suosittu matkailukohde ja muun muassa Euroopan alumiinivenetuotannon keskittymä.
Markkinointiyhtiö MicroMedia arvostaa helppoutta, sujuvuutta ja kattavuutta
Javasko Oy – Automatisoitu sähköinen laskutus tehostaa ERP:n toimintaa
Töölön Laskenta Oy - Moderni kirjanpito-ohjelma tilitoimistolle
Vuokraturva Oy - Heeros Ostolaskut on lyhentänyt laskujen kierrätysaikaa
Tilitoimisto Tainaniemelä.fi - Paperiton kirjanpito Heeroksella
Tilitoimisto Haapalaskenta - Kirjanpito-ohjelmiston vaihto Heerokseen
Geritrim - Ontime työaikaraportointi tehosti palkkahallintoamme yli odotusten
Heinoja Oy - Ohjelmistotaloja saa ja kannattaa haastaa
Euran Urakointipalvelu EUP Oy - Keskitetyt ja sujuvat taloushallinnon prosessit
Bonum - Mitkä ovat tilitoimiston kasvun avaimet?
Tilitoimisto Bonum - Palveluiden keskittäminen tuo säästöjä
Bisnode Finland Oy – Myyntilaskujen käsittely kansainvälisessä yrityksessä
Vuokraturva Oy - Rest-rajapinta tehostaa myyntilaskutuksen toimia
Kymppikirjanpito Oy - Heeros suosittelun perusteella valittu ja hyväksi havaittu
Levi Ski Resort Oy - Ostolaskujen käsittelyaika putosi murto-osaan