Ville Leppänen työskentelee Helsingissä Full Stack Developerina, eli ohjelmistokehittäjänä. Hänen päivittäiseen työhönsä kuuluu sekä frontend- että backend-puolen koodausta ja koodikatselmointia.
Ville saapui Heerokselle vuoden 2016 helmikuussa. Tapahtumasarja käynnistyi, kun rekrytointikonsultti soitti ja tarjosi mielenkiintoista ohjelmistokehittäjän paikkaa Heeroksella. Ville kiinnostui, sillä valmistuttuaan tietojenkäsittelyyn suuntautuneeksi tradenomiksi hän oli toiminut ohjelmistokehittäjänä, mutta siirtynyt myöhemmin tietohallinnon tehtäviin. Paluu juurille koodaamisen pariin houkutteli ja pian Ville löysikin itsensä Heeroksen Helsingin toimistolta.

Heeroksella Ville on oppinut mm. käyttöliittymäsuunnittelua, Scrum- ja pilvipalveluympäristöissä toimimista, sekä Java-koodausta. Tulevaisuudessa Villeä kiinnostaa kehittyminen UX-suunnittelun, eli käyttäjäkokemuksen parantamisen parissa.
Yhteisöllisyys ja joustavuus ovat Villelle tärkeitä asioita yrityskulttuurissa. Hän kehuu Heeroksen rentoa ilmapiiriä, vapaata työkulttuuria sekä etätyömahdollisuuksia.
- Joustavuus työajoissa tuo etua sekä työntekijälle että työnantajalle, ja sovitut työt tulee kyllä hoidettua muualtakin kuin toimistolta käsin.
Sosiaalisena kaverina Ville viihtyy Heeroksen tiiviissä työyhteisössä, jossa on loistava yhteishenki. Hän osallistuu myös aktiivisesti virkistystoiminnan järjestämiseen, toimien “hupitoimikunnan” jäsenenä.
- Arvostan suuresti työnantajan hauskoja virkistyskokeiluja sekä sitä, että mahtavien työkavereiden kanssa tehdään usein juttuja myös työajan ulkopuolella.
Helsingin porukka pääsee säännöllisesti ottamaan mittaa toisistaan painimatolla. Aamupainit käydään brasilialaisen jujutsun tai lukkopainin säännöillä, 2-4 kertaa kuukaudessa Myllypuron Liikuntamyllyssä. Useimmiten mukana tatamilla on ollut myös Heeroksella aikaisemmin toimitusjohtajana toiminut Matti Lattu.
- Matti on judotaustansa takia kova vastus, mutta olen minä muutaman kerran onnistunut matsin nilkkalukolla lopettamaan, Ville nauraa.
**