Blogi

Fintech mullistaa B2B-maksamisenkin

Blogi | 1.9.2017

Fintechistä on kohuttu viime aikoina paljon eikä kohu tunnu laantuvan. Wikipedian määrityksen mukaan Fintech tarkoittaa kaikkea sitä uutta teknologiaa, joka tähtää maksamisen ja taloushallinnon tehostamiseen. Parhaillaan jopa 1000 yritystä Euroopassa kehittää erilaisia uusia ratkaisuja liittyen maksamiseen, rahansiirtoon ja rahoitukseen.  Fintechiä pidetään tällä hetkellä yhtenä kiinnostavimmista ja kuumimmista tulevaisuuden aloista ja monet alan startupit ovat keränneet huomattavan määrän rahoitusta.

Tulossa oleva PSD2-direktiivi antaa suuntaviivat muutokselle. Vaikka yksityiskohdat ovat osittain vielä auki, on selvää, että direktiivin myötä kuluttajien pankkitilit avataan kaikille toimijoille, ei vain sille pankille missä tili on. Tilin käyttö on toki kuluttajan itse kontrolloitavissa eli lupa tilin käyttöön annetaan itse.

Pääasiassa kaikki julkisuudessa käytävä keskustelu (mukaan lukien PSD2-direktiivistä käytävä) liittyy kuluttajamaksamiseen. Onkin tärkeää huomata, että myös yritysten välisessä maksuliikenteessä tapahtuu paljon. Esimerkiksi erilaiset rahoituspalvelut, laskujen huutokaupat sekä perintäpalvelut voidaan liittää helposti laskutusjärjestelmiin. Verkkolaskukanava, joka pitäisi jo jokaiselta yritykseltä löytyä, toimii välityskanavana näille ”rahoitussanomille”. Fintech tuo myös pk-yrityksen saataville ne palvelut, jotka aiemmin olivat vain isojen yritysten valikoimissa.  Digitalisaation myötä automatisoidaan ja sähköistetään kaikki mikä voidaan.

Tällä hetkellä virta on myös viemässä raskaista ja erikseen käytettävistä pankkiohjelmista kohti integroituja maksutoimintoja. Jatkossa ei siis tarvita erillistä pankkiohjelmaa vaan muun muassa pikamaksut, kassavirtaennusteet ja viitteiden automaattinen jako ovat mukana taloushallinnon perusohjelmistossa. Yritykselle tämä tuo helpompaa käyttöä ja kustannussäästöä ohjelmistokuluissa.

Operaattoreiden välinen yhteysliikenne on varmin tapa toimittaa taloushallinnon B2B-sanomia perille. Kanavat ovat olemassa, formaatit sovittu toimijoiden kesken ja yhteydet varmistettu. Päivittäin näissä kanavissa kulkee kymmeniä tuhansia sanomia, joten välitysmuoto on koettu käytännössä. Verkkolasku luo pohjan yrityksen siirtymiselle Fintech-maailmaan.

Fintechin myötä yritys voi tehostaa ja helpottaa maksatustaan huomattavasti. Reaaliaikainen taloudenhallinta antaa myös nopeasti tietoa yrityksen tilasta. Yritys voi toimi digitaalisesti ketterästi koosta ja toimialasta riippumatta jo tänään.

 

 

 

 

 

Matti Lattu
Toimitusjohtaja, Heeros Oyj

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *