Blogi

Uudistuva asiakkaan perustaminen sujuvoittaa ja nopeuttaa työskentelyä

Blogi | 20.10.2020

Asiakkaan perustaminen Heeros palveluihin uudistuu ja on hyvää vauhtia valmistumassa. Sen tavoitteeksi asetettiin perustamisprosessin tekeminen Heeros pääkäyttäjille entistä sujuvammaksi, nopeammaksi ja käyttäjäystävällisemmäksi.

Asiakastiedot ja palveluiden valinta kerralla valmiiksi

Uudistuksen myötä tilitoimistojen ja yritysten pääkäyttäjät voivat aiempaa sujuvammin luoda uusia asiakkuuksia ja valita samalla käyttöön asiakkaalle tulevat palvelut. Prosessia virtaviivaistaa myös se, että jo asiakkaan perustamisen yhteydessä tallennetaan sovelluksissa käytettävät yhteiset asetukset ja rekisterit, kuten tilikartta ja pankkitilit.

Uudistuva prosessi tuo työskentelyyn vaivattomuutta, sillä asiakkaan perustaminen päästään tekemään kerralla alusta loppuun, ilman ohjelmiston tuomia keskeytyksiä tai asiaan myöhemmin palaamista. Aikaa säästyy ja käyttäjäkokemus paranee.

Ajansäästö vapauttaa aikaa liiketoiminnan kehittämiseen

Asiakkaan perustamisen tehostuessa vapautuu aikaa, joka voidaan ohjata esimerkiksi asiakkaiden kohtaamiseen, heidän liiketoimintaansa tutustumiseen ja sitä myötä asiakaspalvelutyön kehittämiseen. Etenkin uuden asiakkuuden alkutaipaleella on tärkeää luoda hyvä ja luottamuksellinen suhde, jolloin saadaan parhain ponnahduslauta hedelmälliselle yhteistyölle.

Ohjattu asiakkaan perustamisprosessi tukee käyttäjää

Uudistuksen tärkeimpiä teemoja ovat tiedon antaminen vain kertaalleen ja odotusajan siirtäminen prosessin loppuun. Tehokkuuden lisäksi olemme toteutuksessa huomioineet käyttäjäystävällisyyden. Käyttäjän toimintaa ohjaava käyttöliittymä sekä toimintoihin sisälletyt käyttöohjeet helpottavat harvemmin tehtävän toiminnon onnistumista, joka puolestaan vähentää virhetilanteita ja parantaa työn mielekkyyttä.

Näin uudistettu asiakkaan perustamisprosessi toimii

Uuden asiakkaan perustaminen aloitetaan perustiedoista ja asiakkaalle aktivoitavien sovellusten valinnasta. Näiden tietojen pohjalta käyttäjä ohjataan syöttämään käytettäville sovelluksille yhteiset asetukset. Prosessi viimeistellään vielä muilla, kolmannen osapuolen toiminnoilla, kuten verkkolaskuyhteyden tilaamisella. Kun annetut asetukset ja tiedot ovat tallennettu, saa käyttäjä vahvistusviestin uuden asiakkaan perustamisesta ja Heeros palveluiden käyttö on valmis alkamaan.

Tulemme näiden uudistusten jälkeen edelleen kehittämään asiakkaan perustamisprosessia. Tällöin prosessiin tullaan lisäämään esimerkiksi sovelluskohtaisten asetusten määrittely jo heti asiakkaan perustamisvaiheessa.

 

Odotamme innolla, että pääsemme pian tarjoamaan uudistetun asiakkaan perustamisprosessin avuksenne!

Heeros_MarjoNupponen

Marjo Nupponen
Product Owner
Heeros Oyj

Tutustu uudistukseen

Kommentoi