Kiitos asiakkaillemme – Heeros täyttää 20 vuotta

Ensin oli mies, jolla oli tarve, josta juontui ajatus, joka lopulta jalostui taloushallinnon ohjelmistotalon perustamiseen. Heeroksen tarina käynnistyi 20 vuotta sitten, 23.3.2000. Silloin muutaman henkilön kokoisella Heeroksella oli visio hyödyntää tietotekniikkaa taloushallinnossa ja mahdollistaa paperilaskujen sähköinen käsittely ja tarkastelu paikasta riippumatta, myös virka-ajan ulkopuolella. Ideologian toteutuminen, tehdä helposti käytettäviä taloushallinnon ohjelmistoja asiakkaiden tarpeiden näkökulmasta, sai alkunsa.

Kaksikymmenvuotis taival on kulunut nopeasti ja matkaan on mahtunut paljon. Ostolaskujen sähköistämisellä liikkeelle lähtenyt työ asiakkaiden toiveita kuunnellen on laajentunut monipuoliseen taloushallinnan ratkaisujen tarjontaan. Heeros ohjelmien helppokäyttöisyys, vaivaton integroitavuus ja paljon kiitosta saanut asiakaspalvelumme ovat edelleen merkittäviä kulmakiviä toiminnassamme. Iloksemme voimme myös todeta, että Heeroksen suomalaiset ratkaisut ovat ekologinen valinta, joka vähentää hiilijalanjälkeä hidastaen ilmastonmuutosta.

Tätä kirjoittaessani elämme poikkeuksellisia aikoja, jolloin koronavirus on siirtänyt meistä usean työskentelemään etäyhteyden avulla. Heeroslaisina voimme kuitenkin olla ylpeitä, että digitalisaatio ja selainpohjaiset ratkaisumme turvaavat tässä kriisitilanteessa töiden jatkumisen ja mahdollistavat taloushallinnon pyörittämisen keskeytyksettä.

Edelläkävijän tavoin pidämme katseen jatkossakin kohti tulevaa. Uskon, että Heeros-konsernin organisaatiomuutos luo yhä paremmat edellytykset tuottaa entistä asiakaslähtöisempiä ratkaisuja ja palvelua, luonnollisesti yhteistyössä asiakkaidemme kanssa.

Kiitos yhteisestä matkasta – nyt on maljan noston aika!

Heeros, toimitusjohtaja Mikko Pilkama

Mikko Pilkama
Toimitusjohtaja