Blogi

On aika kiittää, nauttia tehdystä ja mennä kohti tuikkivaa tulevaa!

Blogi | 17.12.2019

Kulunut vuosi on edennyt vauhdilla ja on pian jälleen aika hiljentyä joulun viettoon. Monelle meistä joulun vapaat ja pieni hengähdystauko tulevat tarpeeseen – onhan takana taas työntäyteinen vuosi.

Kirjoittaessani tätä perinteistä joulutervehdystä asiakkaillemme, ovat tunteeni hiukan ristiriitaiset, sillä vuoden päättyessä pestini Heeroksen toimitusjohtajana päättyy ja yhtiömme vetovastuu siirtyy uudelle toimitusjohtajalle, Mikko Pilkamalle.  

Ilmassa on haikeutta, sillä minulla on monen asiakkaan kanssa pitkä, jopa 15 vuoden yhteinen taival erilaisine vaiheineen. Olen ollut jokaisen tällä hetkellä Heeroksella työsuhteessa olevan henkilön palkkauksessa mukana ja tutun henkilöstön kanssa on ollut mukava tehdä töitä.

Vuosi 2019 toi useita uudistuksia ja uutuuksia Heeros palveluun

Ylpeydellä voin kertoa, että olemme tänäkin vuonna tuoneet asiakkaillemme monta hyvää uudistusta ja uutuutta. Maksuliikennettä on entisestään nopeutettu, Vendan suoritusten käsittelyä on automatisoitu, tulorekisterikäytäntöä on parannettu ja Heeros Kirjanpidon ominaisuuksia on laajennettu.

Heeros ohjelmistoperhe kasvoi myös kumppanuuksien kautta kahdella uudella tuotteella. Asiakkaiden tuotevalikoimaan lisättiin toimialasta ja palkkaohjelmistosta riippumaton työaikatiedon raportointiohjelma Ontime sekä Fuusor Business Intelligence -ratkaisu, joka mahdollistaa raportit niin liiketoiminnan seurantaan, analysointiin ja asiakasraportointiin kuin budjetointiin. Heeroksen saumaton integrointi toi asiakkaillemme jälleen uusia mahdollisuuksia toimintansa kasvuun ja kehittämiseen.

Heeroksen juhlavuosi 2020

Heeros täyttää ensi vuonna 20 vuotta. Itsenäiselle ohjelmistoyritykselle se on kunnioitettava aika, eikä montaakaan alkuvuosien kilpailijaamme ole enää rinnalla. Noin viisi vuotta sitten teimme silloisten pääomistajien kanssa päätöksen pitää yhtiö itsenäisenä. Listautuminen First North -markkinapaikalle vuonna 2016 oli osoitus siitä, että omistuspohjaa haluttiin laajentaa ja varmistaa, että Heeroksen sankaritarina jatkuu vielä pitkään.

Alkavan vuoden aikana juhlitaan 20-vuotiasta Heerosta monella tapaa. Ensimmäinen konkreettinen tapahtuma on Tili- ja veropäivien yhteydessä järjestettävä Bottan Birskeet 20.1.2020. Sinäkin olet sydämellisesti tervetullut mukaan. Seuraamalla viestintäämme eri kanavissa, kuulet myös muusta juhlavuoden tarjonnasta. 

Heeros käyttäjät ovat edelleen taloushallinnon sankareita

Siirtyessäni muihin tehtäviin, uskon Heeroksen jäävän hyviin käsiin ja Mikon johtavan yhtiön seuraavaan kasvuvaiheeseen. Missiomme on tehdä asiakkaistamme taloushallinnon sankareita. Tämä asiakasfokus pysyy jatkossakin Heeroksen kantavana ajatuksena. 

Näen, että Heeroksen palvelulle on paljon potentiaalia Suomen markkinoilla. Kotimaisen ohjelmisto-osaamisen vieminen myös mahdollisimman monelle taloushallinnon osaajalle Euroopassa, palvelee koko yhteiskuntaamme ja tukee omalta osaltaan Suomen talouden kasvua.

Kiitän omasta ja koko henkilökuntamme puolesta asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme sekä toivotan sinulle ja läheisillesi rauhallista joulun aikaa ja menestystä vuodelle 2020!

Matti Lattu
Toimitusjohtaja
Heeros Oyj

Kommentit

  1. Merja Honkanen sanoo:

    Rauhaisaa Joulua ja kaikkea hyvää tuleville vuosille.

  2. Matti Lattu sanoo:

    Kiitokset Merja!

  3. Lasse Karjalainen sanoo:

    Kiitokset, Matti, menneistä yhteisistä kokemuksista ja hienosta työstäsi Heeroksen, sen asiakkaiden ja Heeros-väen eteen.
    Nyt rauhallisen joulun viettoon ja kaikkea hyvää Heerokselle, sinulle ja porukoillesi

  4. Aki Korkka sanoo:

    Kiitos Matti yhteistyöstä ja tsemppiä tulevaan!

Kommentoi